*

Remo Ronkainen Rehellistä puhetta

Moniarvoisuus on mahdollisuus

  • Moniarvoisuus on mahdollisuus

Sana ”postmoderni” tuli minua vastaan ensimmäisen kerran yliopistossa syksyllä 2008. Olin tuolloin aloittanut opintoni Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa ja saanut kuulla, kuinka vaarallinen paikka tiedekunta oli nuorelle kristitylle. ”Aloitti Hengessä, lopetti Helsingissä” oli slogan, jota viljeltiin varsin aktiivisesti tietyissä piireissä. Ensimmäisillä luennoilla meille opiskelunsa aloittaneille nuorille myös kerrottiin postmodernismista; ei ole olemassa yhtä totuutta, vaan ainoastaan kasa erilaisia tulkintoja. Oli siis selvää, että kristilliseen maailmankatsomukseen pohjautuva konservatiivinen arvomaailma oli uhattuna.

Ennen kuin menen kirjoituksessa eteenpäin, on syytä lyhyesti kertoa, mitä tarkoitan konservatiivisuudella. Melko harva nuori haluaa tunnustautua konservatiiviksi, sillä sanalla on negatiivinen sävy useimpien mielissä. Mielikuvissa konservatiivit vastustavat kaikkea kehitystä ja eritavalla ajattelevia ihmisiä. No, mielikuvat harvoin vastaavat todellisia ihmisiä. Tarkoitan konservatiivilla perinteisiä arvoja kannattavaa henkilöä. Useimmille perhe, usko/uskonto ja isänmaa ovat tärkeitä arvoja. Näiden arvojen korostaminen ei tarkoita, etteivätkö konservatiivit arvostaisi myös yhteiskunnan kehittymistä, ihmisoikeuksia tai tasa-arvoa.

Omasta kokemuksestani voin todeta, että ystäväpiirissäni on lukuisia arvokonservatiiveja, jotka ovat joissain kysymyksissä selkeästi eri linjalla, kuin konservatiivit perinteisesti. Voisi ehkä puhua ”uuskonservatiiveista”. Pidän itseäni edellä mainitun kaltaisena henkilönä. Liberalismin henkeen on kuulunut vapaus valita jopa konservatiiviset arvot. Perinteinen konservatiivisuus on taas usein yhdistetty kristinuskoon ja ajatukseen siitä, että konservatiivit pyrkivät ohjaamaan ihmisiä kristillisten arvojen mukaiseen elämään. Ajatus taustalla on oikeanlainen; tietyt normit ja säädökset sekä niiden mukainen elämä on ihmiselle parhaaksi.

En kuitenkaan usko rajoittamisen olevan paras keino muutokseen. Kirkko ei saa lakia julistamalla aikaan todellista muutosta. Muutokseen tarvitaan evankeliumia. Yhtälailla yhteiskunta, joka pyrkii ihmisiä rajoittamalla saamaan aikaan muutosta, ajaa itsensä ennen pitkään ”oppositioon”. Ihminen kaipaa vapautta valita hyvä elämä. Jos kristittynä haluat vaikuttaa ympäristöösi, se pitää tehdä ensisijassa evankeliumi edellä, ei lakia julistaen. Toki uskon vastuullisten valintojen johtavan hyvään elämään.

Voidaan siis sanoa, että konservatiivien leiri on monimuotoinen joukko ihmisiä, jotka suhtautuvat eri tavoin aatteen ajamiseen. Tämä erilaisuus tulee hyvin esille suomalaisten konservatiivisten poliitikkojen välillä. Myös kirkon sisällä ja sen ulkopuolella toimivien konservatiivien toimintatavoissa on eroja. Kärjistäen sanottuna toinen puoli odottaa ihmiseltä tietynlaista moraalista elämäntapaa ja pyrkii ohjaamaan siihen säädöksillä sekä normeilla. Toinen puoli taas toivottaa ihmisen tervetulleeksi sloganilla ”tule sellaisena kuin olet” ja uskoo muutoksen tapahtuvan sisäisesti.

Konservatiivien monimuotoisuudesta huolimatta heitä yhdistää ajatus tiettyjen arvojen hyvyydestä tai totuudesta. Töissä ja politiikan parissa olen kuullut useasti, kuinka ”kristillinen maailmankatsomus on vain yksi näkemys muiden joukossa.” Tämä postmodernia ajattelua tihkuva väite kuvastaa hyvin moniarvoista aikaamme. Moniarvoisuutta onkin usein pidetty uhkana konservatiiviselle maailmankatsomukselle. Yhden totuuden kiistävä moniarvoinen yhteiskunta on kuitenkin myös mahdollisuus.

Ensinnäkin postmodernismi ei ole vain filosofien teoreettista spekulointia, vaan ”arkitodellisuutta”, jonka keskellä me elämme. Monille ainoa totuus on paradoksaalisesti: ei ole vain yhtä totuutta. Tämä on tullut esille niin uskontojen, ruokavalioiden kuin myös kasvatuksen kohdalla. Kirkko on joutunut kohtaamaan tämän haasteen yhtälailla kuin ruokasuosituksia tekevät ravitsemusterapeutit. Jeesus vai Buddha? Karppaus vai perinteiset ruokasuositukset?

Riippumatta siitä, miten suhtaudumme moniarvoisuuteen, elämme Suomessa sen keskellä. Moniarvoisuus ei ole kuitenkaan mikään uusi asia. Itse asiassa ensimmäisen vuosisadan Rooma, jonka aikana kristinusko kasvoi nopeasti, oli erittäin moniarvoinen yhteiskunta. Kristinusko on siis syntynyt, kasvanut ja kehittynyt moniarvoisuuden keskellä. Silti moniarvoisuus sanana tuottaa monille konservatiiveille jonkinlaisia näppylöitä.

Vaikka moniarvoisuus tuo konservatiivin kohdalla mieleen yhteiskunnan, jossa ei ole oikeaa ja väärää, on moniarvoinen yhteiskunta myös mahdollisuus. Yhden totuuden yhteiskunta olisi pelottava paikka. Tällaisessa yhteiskunnassa selviäisivät vain ne, jotka ovat samaa mieltä vallitsevan totuuden kanssa. Mikäli kristitty konservatiivi kokee moniarvoisen yhteiskunnan ongelmaksi, hän voi käydä hankkimassa kokemusta yhden totuuden yhteiskunnasta esimerkiksi Pohjois-Koreasta tai sharia-lakia toteuttavasta valtiosta. Historia osoittaa, ettei myöskään kristilliselle teokratialle rakentuva yhteiskunta ole kovinkaan suopea toisin ajatteleville kristityille. Moniarvoisuus voikin olla ihan hyvä juttu!

Toiseksi postmodernismiin ja moniarvoisuuteen liittyy myös se, että ihmisten uskon yhteen auktoriteettiin, joka kertoo asioiden todellisen laidan, on vähentynyt. Muutokseen on varmasti vaikuttanut tietoyhteiskunnan kehittyminen ja ”maallikoiden” mahdollisuus hankkia tietoa lähes reaaliajassa. Asiantuntijoiden arvovalta on pienentynyt, mutta se ei ole poistunut. Hyviä asiantuntijoita kuunnellaan myös aikana, jolloin usko yhteen totuuteen on vähentynyt tai jopa kuollut. Uudenlaisessa ilmapiirissä eri alojen asiantuntijoiden on perusteltava entistä vakuuttavammin sanomisensa. Poliitikkojen on kyettävä antamaan uskottavia selityksiä ja vastaamaan heitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin. Pappien pitää ottaa tosissaan tieteen uskolle asettamat kysymykset eikä vain piiloutua kirkon tradition taakse. Tiedemiesten on huomioitava myös vastakkaiset näkemykset, sillä pelkästään tutkijan arvovallalla esiintyminen ei enää riitä.

Miten tämä liittyy konservatiiviin? Myös konservatiiville tämä on mahdollisuus perustella oma näkemyksensä entistä vakuuttavammin. Ei riitä, että todetaan vain Raamatun opettavan asiasta näin tai kerrotaan konservatiivisia arvoja epäilevälle, että yhteiskunnat ovat aina rakentuneet näiden arvojen varaan. Tarvitaan uskottavia selityksiä sille, miksi perheen arvostaminen on yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta merkittävää. Tai minkä takia uskonnolla on edelleen oma merkityksellinen paikkansa yhteiskunnassamme.

Kolmanneksi Ihmiset kaipaavat yhä selityksiä ja turvaa. Pelkkä hyvinvointi ei riitä, vaan tarvitaan myös vastauksia isompiin kysymyksiin. Voisikin sanoa, että postmodernismin ”voittokulusta” huolimatta tai juuri sen takia, ihmiset kaipaavat edelleen isoja selityksiä. Miten tämä liittyy konservatiiviin?

Uskallan sanoa, että konservatiivi on omaksunut tiettyjä kestäviä arvoja, jotka tuovat turvaa epävarmuuden keskellä. Usko Jumalaan ei ole menneisyyteen tarraamista, vaan syvää luottamusta tässä ja tulevassa ajassa. Jos suurin arvomme on ihmisen hyvinvointi, olemme melko ohuella pohjalla. Mitä sen jälkeen? Tuntuu hyvältä ajatella, ettei hyvinvointi ole ihmisen onnellisuuden ultimaattinen huipentuma. On jotain suurempaa, joka ylittää hyvinvointiyhteiskunnan.

 

Remo Ronkainen

Moniarvoisen yhteiskunnan keskellä vaikuttava arvokonservatiivi

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Heli Hämäläinen

Minä luin vahingossa moniavioisuus, mutta sekin on kyllä täysin Raamatun mukaista. Jaakob nai serkkutytöt Lean ja Raakelin 1. Mooseksen kirjassa, 29. luvussa.

http://www.evl.fi/raamattu/1992/1Moos.29.html

Siinäpä perinteistä avioliittokäsitystä ja moniarvoisuutta moniavioisuuden muodossa.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Niinpä. Olen vähän hämmästellyt, että monet (jolleivat kaikki) "perinteistä avioliittoa" tässä tämän jonkin uuden yhdistyksen tiimoilta hehkuttaneet kristilliset ovat blokanneet kommentit blogikirjoituksistaan. Olisikohan sitten, että eivät kaipaa huomautuksia "perinteisten" avioliittojen kehityksestä edes juutalais-kristillisen kulttuurin piirissä. (Oma historiikkini perinteisistä avioliitoista, osa I ja II.)

Sikäli tuo moniavioisuusperinne koskettanee tätäkin blogikirjoitusta, että juutalaiskristillinenkin moraali on ollut jatkuvassa muutoksessa, mutta on silti aina ollut epätolerantti historiaansa kohtaan. Kristittyjen ja kirkon postmoderni siipi epäilemättä nimenomaisesti yrittää selittää tätä kehityskaarta postmodernilla subjektiivisella todellisuuskäsityksellä. Konservatiivit vain sulkevat siltä silmänsä ja inttävät itselleen ettei mikään ole muuttunut. En tiedä onko kummassakaan sinällään mitään järkeä.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Väistelyä. Konservatiivin ongelma on se, että hän haluaa olla konservatiivi vain tietyissä asioissa. Ne asiat ovat syntyneet tiettyjen olojen, tiettyjen todellisuuksien vallitessa. Kun ne olot muuttuvat, kun ne todellisuudet muuttuvat, niillä "tietyillä asioilla" ei ole enää mitään pohjaa. Lyhykäisyydessään, ei voi edistää kokonaisvaltaista muutosta, jos haluaa jotain säilyttää ilman joutumista itsetarkoitusten kierteeseen.

Jos haluaa olla konservatiivi, pitää pysäyttää kaikki tai luopua konservatiivisuudesta. Mikä tahansa muu on selityksen makuista. Postmoderni maailma sirpaloituu väistämättä ja sitä pitää kasassa vain hyvinvointi ja hyvinvointia raha. Matka tähän pisteeseen on ollut pitkä ja täynnä riskejä.

Matka takaisin on lyhyt ja nopea.

Raha taas tulee ja menee. Tänään täällä, poissa huomenna, jos siitä ei pidä kiinni. Kun se kasa kaiken keskellä hupenee, moniarvoisuus joutuu koetukselle.

On kiinni tulkitsijasta miten siinä käy. Toiveajattelu on alistujan maailma.

Toimituksen poiminnat